Tarjoamme monipuolisesti myös kiinteistöihin ja rakennuttamiseen liittyviä oikeudellisia palveluja kaikissa kiinteistön tai hankkeen elinkaaren vaiheissa.
Rakennetun ympäristön sääntely on moninaista, minkä lisäksi hankkeita ohjaavat vahvasti myös alan vakiintuneet käytännöt, sopimusperinne sekä esimerkiksi hyvä rakennustapa. Kiinteistöalalla investoinnit ovat suuria ja siksi niihin liittyvät riskit on hyvä kartoittaa huolellisesti, jotta riskejä voidaan sopimuksellisesti myös hallita ja niiden realisoitumiselta välttyä. Tähän tarvitaan monipuolista käytännön kokemusta myös meiltä konsulteilta.
Olen toiminut aivan ensimmäisiä valmistumisen jälkeisiä työpaikkojani lukuunottamatta koko työurani kiinteistöjuridiikan parissa ja ollut mukana ratkomassa oikeudellisia haasteita yksittäisistä asunnoista aina kymmenien miljoonien mammuttihankkeisiin. Olen vakiintunut puhuja alan tapahtumissa ja osallistunut asiantuntijana useiden lainsäädäntöhankkeiden tai alan kattojärjestöjen ohjeiden valmisteluun. Osaamistani hyödyntävätkin laajasti niin rakennusliikkeet, asunto-osakeyhtiöt ja niiden yksittäiset osakkat kuin ammattimaiset kiinteistösijoittajat ja muut tilaajaorganisaatiot.
Ole yhteydessä, niin katsotaan miten voin auttaa!